Hyppää pääsisältöön
Valkoinen Puu

Talouspäällikköpalvelut syvensivät Valkoisen Puun tietämystä yrityksen taloudesta

Valkoisen Puun ja Aspian (tuolloin Accountor) kumppanuus alkoi Aspian Anu Keski-Filppulan tilatessa 35 kakkua Valkoisesta Puusta.

”Olemme oikeastaan puolin ja toisin toistemme asiakkaita. Tavatessani Anun kakkutilauksen yhteydessä hän kertoi heidän tavastaan toimia. Siitä mieleeni jäi, kuinka innostunut asenne hänellä oli omiin asiakkaisiin sekä työntekijöidensä ja asiakkaidensa välisiin suhteisiin”, Valkoisen Puun toimitusjohtaja Kirsi Heidt muistelee.

Ensitapaamisessa erityistä mielenkiintoa tilitoimistoa kohtaan herätti Keski-Filppulan kertoma palvelu, jossa talouspäällikön työpanos voidaan ostaa yritykseen ulkoa Talouspäällikköpalveluilla.

Yrittäjä ei pysty ilman talouskoulutusta saamaan samanlaista tietotaitoa kaiken yritystoiminnan ohessa. ”Yrittäjänä työnkuva on todella laaja, ja vaikka on kiinnostunut monesta asiasta, niin ei millään pysty kaikkeen. Yrityksemme on kasvanut joka vuosi ja työntekijöitäkin on jo 30. Vasemmalla kädellä ei voi hoitaa talouspuolta, kun pienillä muutoksilla on tässä vaiheessa suuri merkitys”, Heidt muistuttaa.

Myös huoli siitä, että osataanko kaivaa merkityksellisiä lukuja, kasvoi jatkuvasti. ”Se oli ratkaiseva asia, että otimme Talouspäällikköpalvelut avuksemme”, Heidt kuvailee taustoja yhteistyön alkuvaiheesta.

Saamamme apu on vastannut odotuksia tuoden yksityiskohtaisempaa tietoa yrityksen taloudesta. ”Ehdottomasti ollaan oltu tyytyväisiä. Meillä on mennyt kaikki systeemit uusiksi, kun pyrimme syvemmin ja syvemmin pureutumaan tuloihin ja kuluihin. Olemme menneet paljon yksityiskohtaisemmalle tasolle kirjanpidossamme. Lisäksi tuntuu kivalta, kun joku on oikeasti kiinnostunut, miltä kaikki näyttää ja mihin asioihin voidaan vaikuttaa. Talouspäällikkö onkin aktiivinen tekijä meidän yrityksessä”, Heidt iloitsee

Yrittäjänä ei kannata tuhlata omaa aikaa siihen mikä ei ole oma vahvuus, vaan se kannattaa ostaa ulkoa!

”Meillä on mieheni kanssa alusta asti ollut ajatus, että löydämme ympärillemme tiimin, jolla voimme kehittää yritystä. Kaksin emme voi tehdä kaikkea, emmekä osaa. Tiiminä olemme vahvempia ja jokainen saa keskittyä omaan tonttiinsa. Kirjanpitotoimiston näen yhtenä osana meidän tiimiä!”, Heidt summaa.

Aspia tarjoaa Valkoiselle Puulle motivoitunutta ja asiantuntevaa palvelua, josta toimitusjohtaja Heidt on erittäin iloinen.

”Aito kiinnostus omista asiakkaistaan ja heidän menestymisestään on yli peruspalvelun, ilman muuta. Koen saaneeni vertaiseni yhteistyökumppanin. Heille on ihana soittaa ja kysyä asioista. Heiltä saa hyvää palvelua: asiat selvitetään heti ja ongelmiin yritetään löytää ratkaisut”.

Logo Valkoinen Puu

Valkoinen Puu on Kirsi ja Mark Heidtin vuonna 2009 perustama perheyritys Kauhajoelta. Nykyisin viihtyisä Valkoinen Puu -kahvila löytyy Kauhajoen lisäksi Seinäjoelta, Tampereelta ja Jyväskylästä.

Kansainvälisellä kahvilakulttuurilla höystetyn kahvilan tarjonnassa yhdistyvät sukujen perinteet ja yrittäjäpariskunnan omat kokemukset lähiseudun raaka-aineita hyödyntäen. Tutustu lisää yritykseen.

Kiinnostuitko? Ota meihin yhteyttä?

 
Tags
Finland
Pk-toimitusjohtaja
OSFI
Talous

Share