Hyppää pääsisältöön

Pyhäpäivät vuonna 2026

Työehtosopimuksella suuri merkitys

Alla lueteltujen pyhäpäivien lisäksi työehtosopimuksilla on voitu sopia muita pyhäpäiviä, esimerkiksi juhannusaatto ja jouluaatto. Lain mukaan ainoa palkallinen vapaapäivä on itsenäisyyspäivä, jos se olisi muutoin ollut työntekijän normaali työpäivä. Muiden pyhäpäivien palkallisuus ja vaikutukset työaikaan määräytyvät työehtosopimusten perusteella.

Sunnuntaityöt ja pyhätyöt

Sunnuntai- ja kansallisista juhlapäivistä on työaikalaissa määrätty, että töitä saa teettää vain jos siitä on sovittu työsopimuksessa tai työntekijä on antanut siihen suostumuksensa. Sunnuntaina ja pyhäpäivänä työskentelystä maksetaan pääsääntöisesti sunnuntaikorvaus ja lisäksi mahdollisia ylityökorvauksia. Sunnuntai- ja pyhätyöt voivat olla myös osa erilaisia työaikajärjestelyjä, jolloin niiden korvattavuus määräytyy työaikajärjestelyn ehtojen mukaisesti.

Työehtosopimuksissa on usein sovittu, että tuntipalkkaisille työntekijöille maksetaan arkipyhäkorvausta ja kuukausipalkkaisille työntekijöille arkipyhä lyhentää työaikaa vähentämättä palkkaa. Arkipyhä, etenkin keskelle viikkoa osuvana, voi olla myös osa työaikajärjestelyjä, jolloin pitämätön arkipyhä korvataan vapaana tai rahalla jossain muussa ajankohdassa.

Vuosilomalain mukaan alla lueteltujen pyhäpäivien lisäksi myös pääsiäislauantai, juhannusaatto ja jouluaatto ovat päiviä, joita ei lasketa lomapäiviä kuluttaviksi. Vuosiloman aikana nämä päivät ovat siis vapaita, eivätkä kuluta vuosilomapäiviä. Lue lisää aiheesta: Vuosiloman kertyminen - Katso vastaukset yleisimpiin kysymyksiin

Pyhäpäivät vuonna 2026:

Tammikuu
  • 1.1.2026 – Uudenvuodenpäivä (to)
  • 6.1.2026 – Loppiainen (ti)
Huhtikuu
  • 3.4.2026 – Pitkäperjantai (pe)
  • 5.4.2026 – Pääsiäispäivä (su)
  • 6.4.2026 – Toinen pääsiäispäivä (ma)
Toukokuu
  • 1.5.2026 – Vappupäivä (pe)
  • 14.5.2026 – Helatorstai (to)
  • 24.5.2026 – Helluntai (su)
Kesäkuu
  • 20.6.2026 – Juhannuspäivä (la)
Marraskuu
  • 31.10.2026 – Pyhäinpäivä (la)
Joulukuu
  • 6.12.2026 – Suomen Itsenäisyyspäivä (su)
  • 25.12.2026 – Joulupäivä (pe)
  • 26.12.2026 – Tapaninpäivä (la)
Kirjanpitäjä ja palkanlaskija Aspia

Vuonna 2026 on seitsemän arkipyhää:

  • 1.1.2026 – Uudenvuodenpäivä (to)
  • 6.1.2026 – Loppiainen (ti)
  • 3.4.2026 – Pitkäperjantai (pe)
  • 6.4.2026 – Toinen pääsiäispäivä (ma)
  • 1.5.2026 – Vappupäivä (pe)
  • 14.5.2026 – Helatorstai (to)
  • 24.12.2026 – Jouluaatto (to)
  • 25.12.2025 – Joulupäivä (pe)

Merkitse ylös myös nämä vuoden 2026 päivät:

Monet haluavat ottaa vapaaksi myös alla olevat päivät. Nämä eivät ole kuitenkaan virallisia pyhäpäiviä.

Virallisia pyhäpäiviä eivät ole:
  • 4.4.2025 - Pääsiäislauantai (la)
  • 30.4.2025 - Vappuaatto (to)
  • 19.6.2025 - Juhannusaatto (pe)
  • 24.12.2025 - Jouluaatto (to)
  • 31.12.2025 - Uudenvuodenaatto (to)

Tarvitsetko apuamme tai haluatko kuulla lisää kirjanpito-, palkka-, HR- tai yrityslakipalveluistamme?

aspia

Aspia - Rohkean kasvun kumppani

Kun kasvutavoitteesi tuntuvat vähän pelottavilta, olet oikealla tiellä. Tehdään yhdessä kulusta sijoitus ja yllätyksellisestä ennustettava. Tarjoamme räätälöidyt talous-, HR- ja palkkapalvelut kaikkiin yrityksesi kasvuvaiheisiin.

Tarvitsetko apua talous-, palkka tai HR-palveluissa? Jätä yhteystietosi, niin olemme sinuun yhteydessä!

 
Tagit

Share