Hyppää pääsisältöön
Accountorin tyytyväinen asiakas Bayerncar

Taloushallinnon palvelut tukevat Bayerncar Oy:n kasvua ja menestystä

Bayerncar palvelee tuhansia suomalaisia ja kansainvälisiä asiakkaita Seinäjoella sekä Jyväskylässä. Aspian (tuolloin Accountor) ja Bayerncarin yhteistyö alkoi yrityksen perustamisen aikoihin 2000-luvun alussa. Paikallinen tilitoimisto saikin olla tukemassa nuoren yrityksen kasvua ja kehittymistä nykyiseksi menestystarinaksi.

Yhteistyöhömme Bayerncarin kanssa on kuulunut monipuolinen taloushallinnon kokonaisuus, joka pitää sisällään kirjanpitoa Netvisor-ohjelmistolla, palkanlaskentaa sekä toiminnan ja tulosten aktiivista seuraamista liiketoiminnan kehittämistä varten.

”Olemme olleet todella tyytyväisiä Aspiaan. Voin lämpimästi suositella Aspiaa!”, kommentoi Bayerncarin toimitusjohtaja Joni Nelimarkka.

Nelimarkka muistuttaa kuinka Bayerncarin toiminta on kasvanut ja mennyt tehokkaasti eteenpäin yhteisten vuosien varrella. ”Aspia on vuosi vuodelta pystynyt omalta osaltaan vastaamaan haasteisiin. Olemme kulkeneet yhdessä porras kerrallaan ja molemmat ovat pysyneet vauhdissa mukana”, Nelimarkka toteaa tyytyväisenä.
 

Bayerncar on Avvountorin tyytyväinen asiakas - logo

Bayerncar Oy on vuonna 2003 perustettu moottoriajoneuvojen hankkimisen osaava asiantuntija, joka palvelee asiakkaitaan autojen, moottoripyörien, matkailu- ja erikoisautojen ostamiseen liittyvissä asioissa.

Saammeko olla kasvun kumppanisi? ota yhteyttä, niin keskustellaan!

 
Tags
Finland
Pk-toimitusjohtaja
OSFI
Talous

Share