Hyppää pääsisältöön
Kuljetus J Tiusanen haluaa laatua kirjanpito- ja palkkahallinnon palveluilta Accountor

Kuljetus J Tiusanen haluaa laatua kirjanpito- ja palkkahallinnon palveluilta

Kuljetus J Tiusanen valitsi Aspian monesta syystä: laatu, ammattitaito ja palvelutarjonta vakuuttivat.

Kuopiossa kotipaikkaansa pitävä Kuljetus J Tiusanen on yritys, joka hoitaa hyvän mielen kuljetuksia! Yritys on perustettu vuonna 2002, jonka jälkeen sen kasvu on ollut tasaisen vahvaa.

- Olemme kasvaneet joka vuosi yhden auton verran. Uutta henkilökuntaa on rekrytoitu sen mukaisesti, kertoo yrityksen perustaja ja toimitusjohtaja Jarno Tiusanen.

Tällä hetkellä Kuljetus J Tiusanen työllistää 30 alansa ammattilaista. Autoja yrityksellä on 15 ja lisäksi on 4 perävaunua. Kuljetusliike hoitaa kappaletavara- ja elintarvikekuljetuksia Pohjois-Savon alueella sekä runkoliikennettä pääkaupunkiseudulle. Express- ja lääkekuljetukset hoituvat nopeasti ja sovitusti perille.

Asiakkaan tarve ja aktiivinen myyntityö kohtasivat

Aspian asiakkaaksi kuljetusliike siirtyy elokuussa 2019, jolloin Aspia (tuolloin Accountor) alkaa hoitaa yrityksen kirjanpitoa ja palkkoja. Selvitimme myös, miksi Tiusanen valitsi Aspian palvelut ja miten asiakkuuden haltuunotto on sujunut. 

Kuljetus J Tiusanen oli käyttänyt saman tilitoimiston palveluja perustamisestaan lähtien eli lähes 17 vuotta. Yhteistyö oli sujunut hyvin, vaikkakin perinteinen toimintatapa paperikuitteineen ja mappeineen alkoi tuntua vanhanaikaiselta.

Vuonna 2016 Jarno Tiusanen kilpailutti tilitoimistopalvelut, jolloin myös Aspia teki yritykselle tarjouksen. Tuolloin aika ei kuitenkaan ollut kypsä tilitoimiston vaihtoon. Asia hautautui muutamaksi vuodeksi.

- Alkuvuodesta 2019 aloin miettiä jälleen tilitoimistopalveluiden uudistamista. Samaan saumaan myös Aspian myyjä otti yhteyttä, kertoo Tiusanen.

Kuljetus J Tiusanen on tyytyväinen Aspiaan

Olemme valmiita maksamaan laadusta

Neuvottelut Aspian ja Kuljetus J Tiusasen kanssa saatiin nopeasti käyntiin. Muita tarjouksia Tiusanen ei pyytänyt.

- Minuun teki vaikutuksen Aspian asiantuntijoiden osaaminen jo myyntivaiheessa. Luottamus syntyi nopeasti.

Toimitusjohtajan tarve saada reaaliaikaista numeerista tietoa päätöstensä pohjaksi oli lisääntynyt yrityksen kasvaessa. Aspian palvelu tarjoaa ajantasaiset raportit yrityksen taloustilanteesta. Tämä oli yksi tärkeä tekijä, miksi Tiusanen valitsi Aspian.

- Yrityksellä pitää olla hyvä tilitoimisto, jotta se pystyy toimimaan tehokkaasti. Me olemme valmiita maksamaan laadusta, jota Aspia meille tarjoaa.

Palaverin hyvä tunnelma vahvisti oikeaa päätöstä

Aspia ja Kuljetus J Tiusanen ovat pitäneet perustamispalaverin ennen varsinaisen asiakkuuden alkua. Perustamispalaverissa käytiin läpi käytännön asiat ja tutustuttiin lyhyesti uusiin järjestelmiin.

Palaveriin osallistui Aspian viisi henkilöä. Paikalla olivat asiakkuusjohtaja, kirjanpitäjä, palkanlaskija, palkkojen tiiminvetäjä sekä Aspia Online -pääkäyttäjä .

- Teki kyllä vaikutuksen, että Aspialta palaveriin osallistui niin monta ihmistä. Tuli tunne, että meidän asiakkuus otetaan tosissaan ja siihen panostetaan. Palaverin tunnelma oli muutenkin hyvä. Siitä jäi luottavainen mieli ja vahvistui tunne, että olemme tehneet oikean ratkaisun.

Sähköinen kirjanpito ja raportointi helpottavat toimitusjohtajan työtä

Sähköinen kirjanpito ja palkkahallinto suoristavat monia prosesseja. Esimerkiksi kuljetusliikkeen ajoneuvojärjestelmästä saadaan kuljettajien tekemät tunnit suoraan Aspian palkkajärjestelmään. Toimistolla vain tarkistetaan ja hyväksytään tunnit ennen palkanmaksua.

Jarno Tiusanen odottaa yhteistyötä innokkain ja luottavaisin mielin.

- Oma sekä veljeni työ tulee helpottumaan toimistolla, kun siirrymme sähköiseen kirjanpitoon ja saamme kätevästi raportteja yrityksen toiminnasta. Kyllä muutos on aina hyvästä. Ei kannata olla jarruna toiminnan kehittämiselle. Sähköinen kirjanpito ja palkkojen ulkoistus on tätä päivää.

Asiakastarina Kuljetus J Tiusanen

Hyvä tilitoimisto menestyvälle yritykselle ehdoton edellytys

 

Toimitusjohtaja Jarno Tiusasen mielestä hyvä tilitoimisto on menestyvälle yritykselle ehdoton edellytys. Siksi Kuljetus J Tiusanen valitsi kumppanikseen Aspian.

Jätä yhteydenottopyyntö

 
Tags
Finland
Pk-toimitusjohtaja
OSFI
Talous
Aspia Online
Kirjanpitopalvelut
Palkka
Taloushallinto
Palkanlaskentapalvelut

Share