Hyppää pääsisältöön
Soveltuvuusarviointi Dahl Referenssi

Soveltuvuusarviointi on tärkeä osa Dahl Suomi Oy:n rekrytointiprosessia - helpottaa päätöksentekoa ja vapauttaa aikaa

Soveltuvuusarviointi on tehokas työkalu osaajien vahvuuksien, kehittämistarpeiden sekä valmiuksien selvittämiseen. Dahl Suomi Oy:ssa hyödynnetään Aspian soveltuvuusarviointeja erityisesti päällikkö- ja asiantuntijatason rekrytointien yhteydessä.

Arvioita henkilön soveltuvuudesta haettuun tehtävään on toteutettu vuosien varrella osana valtakunnallisia rekrytointikampanjoita, useisiin eri rooleihin ja tehtäviin liittyen. Soveltuvuusarvioiden lisäksi Aspian asiantuntijat ovat toteuttaneet rekrytointeja toimeksiantona muun muassa yrityksen IT- ja HR-tehtäviin.

”Soveltuvuusarviointeja on saatu todella nopealla aikataululla käyntiin. Se, että Aspian asiantuntija haastaa meitä, luo lisäarvoa.”

Soveltuvuusarviointi Dahl referenssi

Henkilöarviointi helpottaa ja nopeuttaa päätöksentekoa

Pohjoismaiden ja Itämeren alueen johtavan LVI-tuotteiden, kunnallistekniikan ja teollisuuden putkituotteiden tukkukaupan henkilöstöasioista vastaavan henkilöstöpäällikkö Sini Koppasen mukaan soveltuvuusarviointi voi onnistuessaan tehostaa rekrytointiprosessia, helpottaa päätöstentekoa ja vapauttaa esihenkilöiden aikaa.

"Soveltuvuusarviointeja on saatu todella nopealla aikataululla käyntiin ja niistä on saatu arvokasta tietoa rekrytoivien esihenkilöiden päätöksenteon tueksi. Lisäksi Aspian konsultti on haastanut ja tuonut uusia näkökulmia arjen työhön", kiittelee henkilöstöpäällikkö Koppanen.

Onnistunut rekrytointi pohjautuu liiketoiminnan tarpeisiin

Dahl Suomi Oy työllistää yli 450 työntekijää Helsingistä Kemiin. Esimerkiksi vuonna 2021 yrityksessä tehtiin yli 30 rekrytointia, laskematta mukaan kesätyöntekijöitä. ”Riippumatta ajankohdasta ja suhdanteista, rekrytointi on alallamme aina haastavaa, sillä tiettyjä osaajia on Suomessa vain pieni osaajapooli", toteaa kokenut henkilöstöpäällikkö. "Haastavissa rekrytoinneissa soveltuvuusarvioinnit ja yhteistyö hyvän kumppanin kanssa tuottaa lisäarvoa." 

Koppanen kuvailee Aspian rekrytointipalveluja hyvin joustavaksi ja mukautuvaksi. Hän arvostaa erityisesti Aspian asiantuntijoiden ammattitaitoa, proaktiivisuutta ja viestintätaitoja: "Kun asioita on selvästi etukäteen selvitelty ja ratkaisuehdotuksia pohdittu ennalta ennen tapaamisia, yhteinen aika pystytään käyttämään tehokkaasti heti alusta alkaen."

"Keskustelujemme pohjalta Aspian asiantuntijat ovat oppineet yrityksemme tarpeet ja erikoistoiveemme. Meille on annettu ripeästi kehitysideoita ja lisäarvoa on osattu luoda yhteistyön alusta alkaen. Lisäksi kommunikaation taso on asia, jossa Aspia nousee esille verrattuna muihin palveluntuottajiin – eli siinä kuinka nopeasti saat vastauksen kysymyksiisi. Aspia tuottaa laadukasta ja joustavaa palvelua asiakkaan ehdoilla”, kiireinen henkilöstöpäällikkö innostuu kehumaan.

Koppanen antaa konkretisoivan esimerkin: ”Oman seuraajani, palkka-asiantuntijan, rekrytointi oli todella onnistunut projekti. Päätimme ulkoistaa kyseisen rekrytoinnin kokonaisuudessaan ajan puutteen vuoksi. Meidän tarpeet ymmärrettiin ja pystyin luottamaan, että Aspian asiantuntijalla on ymmärrys siitä mitä haetaan. Ei tarvinnut katsella perään ja miettiä, että mitähän sieltä tulee." Kommunikointi oli aktiivista koko projektin ajan. "Minut pidettiin koko ajan ajantasalla projektin etenemisestä. Meille esiteltiin järkevä määrä kandidaatteja ja tehostettiin näin omaa ajankäyttöämme. Saimme lopuksi todella hyvän osaajan taloon ja olemme olleet häneen hyvin tyytyväisiä."

"Rekrytointi edellyttää onnistuakseen aitoa halua ymmärtää liiketoiminnan tarpeita. Aspia on ollut hyvä sparrailukumppani."

Sini Koppanen Dahl Referenssi Soveltuvuusarviointi

Aikaa on vapautunut kehittämiseen

Sini Koppanen työskenteli ennen Dahl Suomi Oy:tä kahdeksan vuotta palkka- ja HR-tehtävissä urakointialalla.

Kokenut henkilöstötyön ammattilainen kuvailee alkaneen vuoden suunnitelmia tavoitteiden kautta: "Ihmisten hyvinvointi on vahva teema myös tänä vuonna. Meidän valttikorttimme on edelleen laadukas palvelu ja hyvä asiakaskokemus, jotka korreloivat henkilöstökokemuksen kanssa. On tärkeää, että henkilöstöllämme on hyvä olla. Tätä kaikkea pyrin edistämään."

Samaa tavoitteellisuutta hän arvostaa yhteistyökumppanivalinnoissaan. ”Yhteistyössämme korostuu tietynlainen kumppanuusajattelu. Aspian asiantuntijoilla on aina ollut aito halu ymmärtää meitä. Onnistunut yhteistyö lähtee mielestäni aina siitä", Koppanen kuvailee yhteistyötä Aspian kanssa ja tiivistää: ”Yhteistyö on aidosti vapauttanut aikaani. Ei ole tarvinnut huolehtia ja katsoa perään, vaan on voinut luottaa Aspian asiantuntijoiden ammattitaitoon."

”Yhteistyö on aidosti vapauttanut aikaani."

Dahl Suomi Oy logo

Dahl Suomi Oy

Dahl Suomi Oy on Pohjoismaiden ja Itämeren alueen johtava LVI-tuotteita, kunnallistekniikkaa ja teollisuuden putkituotteita myyvä tukkukauppa. Yritys toimii yli 30 toimipisteessä Suomessa ja työllistää lähes 500 alan ammattilaista. Dahl Suomi on osa maailman johtavaa rakennustuotekonserni Saint-Gobainia.

Kiinnostuitko? Ota yhteyttä, niin kerromme mielellämme lisää!

Kaipaatko apua soveltuvuusarviointeihin? Täytä lomake ja olemme sinuun yhteydessä.

 
Tags
Finland
HR-johtaja
OSFI
HR
Henkilöstötyö

Share