Hyppää pääsisältöön
Uutiset
Aspia. Dare to Grow.

Accountor on nyt Aspia - tavoitteena rohkaista suomalaisyrityksiä kasvuun

Accountor Services Oy ottaa käyttöön uuden nimen ja jatkaa toimintaansa tästä eteenpäin Suomessa nimellä Aspia Oy. Muutos on osa Aspia-konsernin yhtenäistymistä ja vahvistaa yrityksen roolia kasvun kumppanina pohjoismaisille ja suomalaisille organisaatioille. 

Suomalaisilla yrityksillä on monenlaisia kasvupolkuja – liikevaihdon ja kannattavuuden kasvusta osaamisen kehittämiseen, henkilöstökokemuksen parantamiseen, uuden oppimiseen ja uusien mahdollisuuksien hyödyntämiseen. Aspian tavoitteena on tukea yrityksiä kaikilla näillä kasvun poluilla. 

“Suomeen tarvitaan kasvua ja yrityksille rohkeutta kasvaa. Haluamme olla yritysten rohkean kasvun kumppani - oli kyse taloudellisesta kasvusta, osaamisen kehittämisestä tai organisaation uudistumisesta. Uusi nimemme heijastaa tätä lupausta ja pohjoiseurooppalaista yhteistyötä, jonka voimin tuemme asiakkaitamme menestymään,” kertoo Aspia Oy:n toimitusjohtaja Petteri Heikinheimo.

Aspia – pohjoiseurooppalainen kumppani kasvun kaikissa vaiheissa 

Aspia on Pohjois-Euroopan johtava modernia teknologiaa hyödyntävä talous- ja palkkahallinnon sekä CFO-, vero-, laki- ja HR-palveluiden kumppani. Aspian 160 toimistoa sijaitsevat Suomessa, Ruotsissa, Norjassa, Tanskassa, Alankomaissa ja Ukrainassa. Aspia tukee yli 39 000 asiakasta liiketoiminnan johtamisessa selkeän kokonaiskuvan ja luotettavan tiedon avulla. Konsernin liikevaihto oli vuonna 2024 noin 318 miljoonaa euroa. 

Pohjoiseurooppalainen näkökulma ja laaja osaaminen mahdollistavat sen, että tuemme asiakkaitamme kasvussa niin kansallisesti kuin kansainvälisestikin. 

Accountor on kulkenut yli 80 vuoden ajan suomalaisten yritysten rinnalla ja jatkamme nyt tätä pitkää perinnettä Aspiana yhdessä asiakkaidemme kanssa. Laajan, koko maan kattavan asiantuntijaverkostomme avulla varmistamme, että asiakkaat saavat asiantuntevaa, paikallista palvelua – juuri siellä, missä he sitä eniten tarvitsevat.  

Aspia – lupaus kasvaa rohkeasti, yhdessä 

Aspia-nimi pohjautuu englannin sanaan aspiration, joka tarkoittaa pyrkimystä ja halua kasvaa. Se kuvaa tehtäväämme auttaa yrityksiä ja ihmisiä kehittymään, menestymään ja näkemään huomisen mahdollisuudet. Haluamme entistä vahvemmin rakentaa ympäristön, jossa osaaminen kasvaa, työ koetaan merkitykselliseksi ja sekä asiakkaat että työntekijät voivat luottaa pitkäjänteiseen kumppanuuteen. 

“Olemme rakentaneet vahvan perinnön Accountorina. Nyt jatkamme sitä vakain ja uusin askelin Aspiana – yrityksenä, joka yhdistää meidät entistä tiiviimmin osaksi pohjoiseurooppalaista asiantuntijayhteisöä ja vahvistaa yhteistä suuntaamme,” Petteri Heikinheimo kertoo. 

Kerromme mielellämme lisää: 

Petteri Heikinheimo, toimitusjohtaja, Aspia Oy, puh.+358 50 364 4597 [email protected]  

Aiemmin Accountor-konserniin kuulunut talous- ja henkilöstöhallinnon ohjelmistotalo Accountor Software toimii nykyään uudella nimellä Finago.  

Share