Hyppää pääsisältöön
Uutiset

Aspia Group nimittää PwC Ruotsin entisen toimitusjohtajan Senior Advisoriksi vauhdittamaan kasvua

Aspia Group, Pohjois‑Euroopan johtava teknologiavetoisten yrityspalveluiden kumppani, on nimittänyt PwC Ruotsin entisen toimitusjohtajan Sofia Götmar‑Blomstedtin Senior Advisoriksi. Hän liittyy Aspia Groupin johtoryhmään ja raportoi konsernin toimitusjohtajalle. Nimitys vahvistaa Aspian strategista osaamista ja tukee yhtiön tavoitetta ottaa entistä vahvempi rooli nopeasti muuttuvassa asiantuntijapalveluiden markkinassa.

Götmar‑Blomstedtilla on laaja kokemus vaativista johtotehtävistä asiantuntijapalvelualalla. Hänen taustansa kattaa strategiatyön, liiketoiminnan uudistamisen sekä taloushallinnon, neuvonannon ja digitaalisten ratkaisujen yhdistymisen.

Senior Advisor ‑roolissaan hän toimii Aspian johtoryhmän sparraajana strategisessa päätöksenteossa. Lisäksi hän tukee keskeisten kaupallisten kokonaisuuksien kehittämistä, erityisesti asiakassegmentointia ja hinnoittelua.

– Aspialla on tällä hetkellä vahva asema ja liiketoiminnassamme on selkeä kasvuvauhti. Toimialamme muuttuu nopeasti ja asiakkaiden odotukset kasvavat. Sofian mukaantulo on luonteva askel, kun rakennamme parhaita mahdollisia ratkaisuja asiakkaidemme kasvun tueksi. Hänen strateginen näkemyksensä on tärkeä, kun autamme asiakkaitamme selkeyttämään monimutkaisia kokonaisuuksia, sanoo Ola Gunnarsson, Aspia Groupin toimitusjohtaja.

Sofia Götmar-Blomstedt

– Aspia on jo nyt erittäin vahva toimija alallaan. Minut vakuutti yhtiön kunnianhimo kehittää toimintaa edelleen tämän perustan varaan. Paikallinen osaaminen, kasvava pohjoismainen alusta ja teknologian ennakkoluuloton hyödyntäminen luovat asiakkaille todellista vauhtia. Siksi tämä tehtävä tuntui minulle merkitykselliseltä. Odotan innolla, että voin olla mukana tukemassa asiakkaita heidän seuraavassa kasvuvaiheessaan, sanoo Sofia Götmar‑Blomstedt.

Aspia on parhaillaan strategisessa murrosvaiheessa, jossa uudistettu strategia ja brändialusta tukevat yhtiön asemaa johtavana kasvukumppanina. Sofia Götmar‑Blomstedtin nimitys on tässä kehityksessä merkittävä etappi. Teknologiaa hyödyntävien palveluiden ja vahvan asiantuntijuuden yhdistelmällä Aspia asettaa uutta mittapuuta yrityspalveluille Pohjois‑Euroopassa.

Aspia on Pohjois-Euroopan johtava modernia teknologiaa hyödyntävä talous- ja palkkahallinnon sekä CFO-, vero-, laki- ja HR-palveluiden kumppani. Tuemme yli 39 000 asiakasta liiketoiminnan johtamisessa selkeän kokonaiskuvan ja luotettavan tiedon avulla. Yhdistämällä asiantuntemuksemme ja älykkään teknologian, asiakkaamme voivat keskittyä kasvuun, joka heijastuu myös yhteiskunnan hyvinvointiin. 3 100 asiantuntijaamme työskentelee yli 160 toimipisteessä, ja liikevaihtomme on noin 318 miljoonaa euroa (2024). Aspia Groupiin kuuluvat brändit Aspia, Accountor ja Skeppsbron Skatt.

Aspia. Dare to Grow.

Share